sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Backpacking Japan&Thailand - Part 4: Japani - Osaka

Osa 4: Japani - Osaka
Kyoton pilvetön taivas, ja todella kuuma auringonpaahde painaa niskaani kun nakkaan rinkan selkään, ja lähden etsimään oikeaa junaa. Next stop Osaka! Lue lisää!

Alkuperäisen suunnittelmani mukaan Osakan olisi pitänyt olla viimeinen kaupunki Japanissa, josta oli tarkoitus ottaa laivamatka Kiinaan. Loppusuoralla kuitenkin päätin muuttaa suunnitelmaa sen verran, että Kiina jää kokonaan pois, koska halusin tutkia Japania enemmän. Olen edelleenkin todella tyytyväinen, että tein tämän päätöksen. Olin jo kerennyt varata&maksaa majoitukset Osakasta ennen suunnitelman muutosta, joten Osakassa tulisin olemaan vain 2. yötä. Japani (742) Osakan majoituksen löysin Airbnbstä. Majoittana toimi noin kolmekymppinen Japanilainen pariskunta, jotka asuivat vuokralla kattohuoneistossa lähellä Osakan päärautatieasemaa. Olin sopinut naisen kanssa, että hän tulee minua vastaan lähimmälle juna-asemalle, jonne saavuinkin hyvissä ajoin varmaan yli tunnin liian aikaisin. Istuskelin aseman portailla katsellen Osakan menoja, ja katselin odotellessa puhelimesta sarjoja. Mietin siinä istuessani, että itse en ainakaan näkemäni kuvan perusteella pysty tunnistamaan hakijaani, koska lähes jokatoinen japanilainen tyttö näytti samalta. Hieman sovitun ajan jälkeen joku huusi hieman nimeltäni kuulostavaa sanaa, ja viittoi portaiden alapäässä minulle. Siellä seisoi pyörään nojaten arviolta 150cm pitkä "tyttö", jonka iäksi olisin veikannut ensinäkemältä noin 20 -vuotta. Nappasin kamat kantoon, ja menin kättelemään naista, ja esittelemään itseni. Nainen puhui onneksi yllättävänkin hyvää englantia, ja kertoi asunnon olevan noin 10min kävelymatkan päässä. Lähdimme kävelemään kohti asuntoa, hän näytti samalla hyviä ravintoloita, ja kertoi vinkkejä Osakasta. Matkalla asunnolle juttelimme myös vähän kaikesta mahdollisesta, ja hän kertoi olevansa yli hieman 30 -vuotias ja raskaana. Kerroin rehellisesti, että olisin veikannut häntä paljon nuoremmaksi, ja hän vain naurahti ja kiitti kohteliaisuudesta. :) Japani (715) Heidän asuntonsa oli ylimmässä kerroksessa, ja sieltä löytyi kolmeen eri suuntaan myös parvekkeet, joten näkymät olivat todella asialliset. Minulla oli oma ilmastoitu huone tatami lattialla, ja omalla parvekkeellä. Juttelimme naisen kanssa lisää asioista laidasta laitaan kuten Suomen sosiaaliturvasta, ja opiskelijoiden tuista. Nainen myös ystävällisesti valmisti minulle herkullista ruokaa, joka sai oloni hiukan vaivaantuneeksi, koska en olisi halunnut olla vaivaksi. Illalla katselimme telkkaria, ja nauroimme hulluille Japanilaisille TV-ohjelmille. Hänen miehensä toimi kokkina ravintolassa, ja oli yleensä yöt töissä. Tilaisuutta hänen tapaamiseen en valitettavasti saanut. Japani (720) Seuraava päivänä lähdin tsekkaamaan Osakan kuuluisan akvaarion. Yllättävän hintavan pääsymaksun jälkeen lähdin kiertelemään suurta akvaariota. Japani (730)Japani (733)Japani (729) Japani (735)Japani (740)Japani (741)Japani (724)
Kaloja, ja muita vesipetoja sieltä kyllä löytyi tuhansia, ja kierroksen lopussa oli vielä matala allas jossa sai käsienpesun jälkeen koskettaa elävää rauskua, sekä pieniä haikaloja. Nähtävää oli paljon, akvaario oli hienosti toteutettu, ja oli hieno kokemus, mutta silti pidin sitä hieman ylihintaisena. Toista kertaa tuskin enää menisin. Japani (719) Akvaarion ulkopuolella oli myös hienot näkymät. Täältä läheltä olisi lähtenyt myös se aikaisemmin suunniteltu lautta Kiinaan. Japani (718) Olin aikasemmin sopinut tapaavani Osakassa suomalaisen pojan, joka oli siellä suomalaisessa perheessä au pairina. Ilmoitin majoittajalleni, että lähden käymään ulkona toisella puolella kaupunkia, mutta yritän ehtiä viimeisiin juniin takaisin, koska seuraava aamu olisi myös check-out aamu. Junien kulkeminen siis loppuu Japanissa joskus 12-1 välillä yöllä, ja jos sen missaa niin seuraavat alkavat kulkemaan vasta 4 jälkeen aamulla. Tapasin pojan eräässä pienessä baarissa, ja muutaman oluen jälkeen lähdimme kiertämään Osakan yöelämää. Kiersimme muutamia baareja, ja päädyimme erääseen irkkubaariin istuskelemaan ja porisemaan saksalaisten kanssa. Baarimikko oli myös erittäin hauska jäbä, ja heitti kokoajan hyvää läppää, ja tarjosi meille myös jekkushotit, koska "Suomalaiset nyt ainakin osaa juoda". :D
Japani (748)
Kuten arvata saattaa, viimeinen juna vain mennä vilahti, ja kello alkoi olla jo lähempänä aamuneljää kun kiitin opastani kovasti seurasta, ja lähdin etsimään junaa takasin majoitukseen. Kaikenkukkuraksi tämä samainen aamu oli vielä myös check-out aamuni, joten kerkeäisin nukkua ainoastaan muutaman tunnin krapulaa pois ennen lähtöä uuteen kaupunkiin. Junaa odotellessani tapasin vielä joukon saksalaisia jäbiä joiden kanssa hengailtiin asemalla ja odoteltiin  junaa.µ0A57F~5 Meininki hivenen väsyny aamun ensimmäistä junaa odotellessa. Ilta oli kyllä ihan 5/5, mutta voi olla, että ei toista kertaa tule tehtyä samanlaista reissua check-out aamua edeltävänä iltana. :D Noin 6 aikoihin aamulla vihdoin saavuin majoitukseen ja hiivin hiirenhiljaa huoneeseeni. Muutaman tunnin päästä kelloni herätti minut. Pakkasin kamani, ja otin nopean suihkun sekä siistin jälkeni. Majoittajani tuli hyvästelemään minut, ja samalla pahoittelin suuresti todella myöhäistä (tai aikaista) tuloani, mutta hän vain naureskeli että toivottavasti sinulla oli hauskaa, ja toivotti hyvää jatkoa minulle reissulleni. Japani (717) Aika jättää Osaka taakse, ja lähteä kohti uusia seikkailuja seuraavassa postauksessa!

 Stay tuned!

 -Joonas

0 kommenttia:

Lähetä kommentti