maanantai 22. joulukuuta 2014

Backpacking Japan&Thailand - Part 15: Thaimaa - Bangkok (II)

Osa 15: Thaimaa - Bangkok
Heräsin bungalowistani Koh Samuilta aikaisin aamulla, koska edessä tulisi olemaan pitkä matka takaisin Bangkokkiin, joten olisi hyvä lähteä ajoissa liikkumaan. Lue lisää!

Olin jälleen varannut Air Asialta paketin jolla pääsisin Samuilta takaisin Bangkokkiin. Ihan ensimmäiseksi minun piti päästä majoituksestani takaisin satamaan, jonne olin saapunut Phanganilta tullessani. Tällä kertaa jouduin maksamaan 3 kertaisen summan privaatti minivan kyydistä, kun viimeksi olin selvinnyt todella vähällä ottaessani jaetun minivanin Lomprayah lauttafirmalta. Olin hyvissä ajoin jo satamassa, ja löysin nopeasti Air Asian kyltin rakennuksen vierestä. Muutaman neuvon kysyttyäni työntekijöiltä löysin oikean tiskin josta sain lauttakyytiin tarvitsemani liput. Aikaa lautan lähtemiseen oli vielä lähes 2 tuntia, joten istuuduin odottelemaan lähtöä, ja nauttimaan etukäteen tekemiäni välipalaleipiä. Odottelurakennuksen ulkopuolelle alkoi kerääntyä valkoisiin pukeutuneita paikallisia, ja he kasasivat pyötiä ja muuta rompetta. Nopeasti arvasin, että olisi alkamassa jonkinlainen uskonnollinen tapahtuma. Thaimaa (149) Rumpuja paukutettiin taukoamatta, ja joku joukon ihmisistä tuli vuorollaan kai "riivatuksi", ja alkoi hyppiä ja meuhkata ympäri joukkoa. Ilmeisesti myöhemmin luvassa olisi ollut myös jonkinlainen uhraus, koska heillä näytti olevan myös kanoja häkissä. Tätä en kuitenkaan kerennyt jäädä pitempään katselemaan, koska lauttani saapui. Lautta oli vanha, ja käsittääkseni toimi myös autolauttana. Kapusin yläkertaan muiden perässä josta löytyi suuri tila jossa oli riveittäin sinisiä nahkapenkkejä, ja muutamat tuulettimet. Muuten paikan olivat parhaan päivänsä nähneet ja likaiset. Myös pieni kauppa löytyi, josta kävin poistamassa hieman matkaevästä, sekä energiajuomaa. DSC_7843[18-45-16] Matka meni ihan leppoisasti, ja lopulta saavuttiin Donsakin satamaan jossa oli päällä ihan täysi kaatosade. Heti laiturilla vastassa oli työntekijöiltä, joilta kysymässä löysin oman minivanini, jonka pitäisi viedä koko poppoo Surat Thanin lentokentälle. DSC_7846[18-46-06] En muista tarkkaan kuinka kauan matka kesti, mutta useamman tunnin kuitenkin. Saavuimme pienelle lentokentälle, jossa näytti olevan ruuhkaakin jonkinverran. Onneksi olin tehnyt check-inin jo etukäteen joten pääsin suoraan bagdrop tiskille. DSC_7849[18-46-28] Lento Surat Thanista Bangkokin vanhemmalle kentälle kestäisi vain noin tunnin, ja olisi jälleen Air Asian lento. Bangkokista olin varannut hotellin lentokentän läheltä, tosin juuri sieltä toisen uudemman kentän läheltä, minne olisi matkaa vanhemmalta kentältä noin 50km. Olin lukenut netistä, että kenttien välillä kulkee ilmainen bussikyyti. Kentän aulasta löysin opasteita, ja jälleen muutamalta työntekijältä kysyttyäni myös löysin oikean pysäkin tien varresta. Jujuna on se, että sinulla pitää olla näyttää uudemmalta kentältä lähipäivinä lähtevän lennon lippu, että saat käyttää tätä ilmaista kuljetusta. Finnairin lentoni lähtisi vasta kahden päivän päästä, mutta se näytti silti kelpaavan, ja minut ohjattiin bussiin. Thaimaa (151) Bangkokin moottoritien meiningit oli aika kaoottiset kyllä, autoja jokapuolella ja kaikki haluavat vaihtaa kaistaa eteesi. Ei haluttaisi itse lähtiä kyllä henkilöautolla tuonne sompailemaan. Toiselle kentälle päästyäni lähdin etsimään kentän meeting alueelta hotellin henkilökuntaa joka voisi hommata minulle kuljetukset 15min päässä olevalle hotellille. Jälleen muutamien neuvojen jälkeen henkilö löytyi ja 20min päästä kuljettaja tuli minua Volvolla hakemaan kentän edestä. Takana oli pitkä päivä matkustamista, joten olin hyvilläni kun pääsin huoneeseeni levähtämään. Lentokentältä olin onneksi tajunnut hakea myös iltapalaa, joten minun ei tarvinnut enää lähteä mihinkään. Thaimaa (153) Minulla oli vielä yksi kokonainen päivä aikaa olla Bangkokissa ennen lentoa kotiin. Kävin läheisestä ostoskeskuksesta taas hakemassa älyttömät mätöt, ja nautin niistä huoneessani. 20141021_125843_HDR Päivä meni oikeastaan vain sisällä makoillessa, en jaksanut enää lähteä liikkumaan mihinkään suuntaan. Varmistelin, että lentoni oli vielä lähdössä seuraavana aamuna, ja checkkasin itseni sisään.
 Thaimaa (154)

Illalla ennen nukkumaan menoa sitten pakkasin molemmat reppuni viimeistä kertaa tällä reissulle. Hieman haikea mieli alkoi jo puskea päälle, koska olisin halunnut vain jatkaa reissua vähintään toiset kaksi kuukautta, ja nauttia vielä vapaudesta. Valitettavasti vaihtoehtoja ei ollut, joten ei auttanut kuin alkaa sopeutumaan kylmään pohjolaan palaamiseen. DSC_7906[19-02-05] Aamulla sama volvomies nakkasi minut kentälle. Kaikki turvatoimet yms menivät jo aika hyvällä rutiinilla läpi. DSC_7910[19-02-29] Kentältä löysin myös limuautomaatin joka suostui ottamaan myös pienimmät kolikot, joten tyhjensinkin lompakostani kaikki Thaimaan pikkuhilut siihen. 20141022_080416 Lopulta vaapuin lähtöportilleni. Kone oli huomattavasti vanhempi kone kuin se millä olin Japaniin mennyt. Lentoni Bangkokista Helsinkiin kesti noin 10 tuntia. Helsinki-vantaalle saavuttuani olin toisaalta surullinen reissun loppumisen kannalta, mutta toisaalta innoissani myös, koska olin taas tutussa ja turvallisessa Suomessa, ja pystyin toimimaan omalla kielelläni. Lensin muutaman tunnin myöhemmin Ouluun, jossa minua oli vastassa vanhempani. Oli outoa nähdä heitä, vaikka eihän siitä ollut kuin 2kk kun olin lähtenyt. Astuin ulos kentältä, jolloin sääshokki iski aika pahasti kun ulkona olikin aivan pilkkopimeää, ja -10 astetta pakkasta. Thaimaa (150) Reissuni oli nyt virallisesti ohi. Olin palannut takaisin kylmään ja pimeään kotimaahani, ja sopeutuminen normaaliin arkeen pitäsi aloittaa.

Teen vielä yhden postauksen tästä reissusta, jossa summaan vähän fiiliksiä reissusta, ja näistä kahdesta maasta sekä hieman tulevaisuuden suunnitelmia, joten stay tuned!

 -Joonas

0 kommenttia:

Lähetä kommentti