Hangzhou sijaitsee Xihu-järven (West Lake) rannalla noin 180km päässä Shanghaista, ja noin 164km päässä edellisestä kaupungista Suzhousta. Asukkaista kaupungista löytyy noin 8 miljoonaa, eli ei mikään pieni kaupunki tämäkään ole. Kaupungissa sataa kesäisin paljon, joten kaupunki on tunnettu myös vihreydestään.
Lue Lisää!
Teimme siis välipysähdyksen Wuzhenin vesikaupungissa ennen Hangzhouta. Vesikaupungin jälkeen hyppäsimme taas minibussiimme, ja lähdimme jatkamaan saasteista moottoritietä pitkin eteenpäin.
Hangzhouhun saavuttuamme ajoimme suoraan hotellille, joka oli nimeltään Ramada Plaza Hangzhou Haihua, ja oli jälleen **** -hotelli. Hotellimme sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä kauniista länsijärvestä.
Valitettavasti en muistanut ottaa tästä hotellista kunnollisia sisäkuvia, joten joudutte tyytymään videolta otettuihin ruutuihin.
Itse tykkäsin tästä hotellista, ja rankkaisin sen ainakin omasta mielestäni kolmesta hotellista sijalle 2. Vaikka ensimmäisenä yönä toisella puolella tietä työmiehet porasi ja paukutti jotain rakennusta pystöön vielä 12 aikaan yölläkin, niin tykkäsin silti tästä hotellista ja sen ilmapiiristä.
Ennen yhteistä lounasta lähdin tottakai perinteisesti tutkimaan hieman hotellin ympäristöä itsekseni. Ensivaikutelmat kaupungista olivat ainakin; rauhallinen, kodikas ja rento.
Länsijärvi kiinnosti kovasti, joten sinne hyökkäsinkin heti seuraavaksi ja löysinkin sen todella helposti ja totesin sen olevan noin 5min kävelymatkan päässä hotellilta! Sinne päästyäni ihmettelin vain järveä vaikka kuinka kauan..uskomattoman leppoinen meinki! Järveä kiersi kävelykatu ja paljon puistoja. Todella vaikuttavan näköinen järvi, ja miljöö muutenkin!
Ennen lounasta kävimme vielä porukalla tutustumassa vanhaan apteekkiin, josta porukka ostaa edelleenkin vanhoja Kiinalaisia lääkkeitä. Lääkkeillä tarkoitetaan erinlaisia luonnosta saatavia tuotteita. Kaikenlaista kaarnaa jauhettuna, pilkottuna, kokonaisena ja mitä ihmeellisemmän näköisiä kasveja ja juuria.
Lounaan jälkeen lähdin vielä uudestaan ihmettelemään länsijärven meininkejä, ja törmäsinkin sattumalta jonkinlaiseen suihkulähde showhun. Järvessä oli paljon suihkulähteitä erivärisillä valoilla valaistuna, ja vesi muodosti erinlaisia kuvioita ilmaan kuten sydämmiä. Porukkaa oli myös paljon seuraamassa tapahtumaa!
Pidän Kiinasta myös sen takia, että siellä järjestetään tälläisiä esityksiä ihmisten iloksi ilmaiseksi. Mielestäni tälläistä pitäsi olla jokapaikassa, että voisi ystävien kanssa esimerkiksi katsoa tälläistä esitystä siinä sivussa kun vietätte aikaa puistossa. Ainakin minut tämä show sai iloiseksi ja piristi mieltä! :)
Seuraavana päivänä lähdimme minibussilla ajelemaan mutkaisia ja kapeita teitä kohti Lingyinsin temppeliä. Matkalla näimme paljon vihreän teen viljelmiä ja mäkisiä maisemia. Tämä oli ensimmäinen kaupunki, joka ei ollut kauttaaltaan tasainen.
Todella upea paikka, itse tykkäilin kyllä kympillä! Turistejakaan ei juurikaan ollut liikenteessä enää tähän aikaan vuodesta, joten oli mukava kierrellä, katsella ja kuvailla.
Spottaa naurava buddha!
En tiedä mikä näissä Kiinalaisissa rakenuksissa viehättää, mutta ne jaksoivat aina ihmetyttää ja viehättää!
Astuimme sisään temppelialueelle, jossa oli jo ennestään tuttu meninki ja tuoksut. Kiinalaiset sytyttelivät suitsukkeita ja kumartelivat patsaille.
Jälleen sisätiloissa kuvaaminen oli kielletty, mutta koska amerikkalaiset turistit näyttivät kuvaavan isoilla kameroilla salamavalot vaan räpsyen, niin ajattelin itsekkin ottaa muutaman kuvan huomaamattomasti ilman salamaa.
Täällä tunsi kunnolla olevansa täysin erinlaisen kulttuurin parissa kuin mitä kotimaassa. Pidin tästä ilmapiiristä kovasti!
Reeniä horo reeniä!
Toinen sisätila jossa kuvaaminen kielletty. :)
Mahtavat maisemat ja uskomaton fiilis tätä kuvaa ottaessa
MMmh. :)
Satuimme vielä törmäämään oikeisiin munkkeihin. Iloisia veijareita!
Seuraava kohteemme oli yksi teeplantaaseista joita näimme jo tulomatkalla.
Siellä sitä vihreää teetä nyt kasvaa! Myöhemmin pääsimme myös maistamaan tuoretta vihreää teetä, joka oli parasta teetä koko reissulla, vaikka itse en teen ystävä hirveästi olekkaan. Äitille piti tottakai ostaa pussillinen tätä elimistöä puhdistavaa tavaraa tuliaisiksi. :)
Sisäpihalla oli patsas ilmeisesti teen "löytäjästä".
Päivämme oli ahdettu aika täyteen, koska Hangzhoussa viivymme vain muutaman päivän. Seuraavaksi lähdimme kohti länsijärveä ja veneretkeä.
West Lake
Meidän paattimme oli vasemmalla näkyvä vene.
Kaverini kommentoi tätä kuvaa sanoilla "joo, jätkä iha young Mr. Niskala - Poker millionaire from Finland" :DD
Harmittavan sumea/saasteinen oli taas päivä järvelläkin!
Veneretken jälkeen matkalla hotelliimme pysähdyimme vielä Gao-perheen upeassa puutarhassa aivan järven rannalla. Tämä perhe on ollut todella varakas, että on pystynyt tekemään tälläisen puutarhan!
Puutarhan jälkeen ajoimme takaisin hotelliimme, jossa huilasimme hetken ennen lähtöä yhteiselle illalliselle. Illallisen jälkeen ohjelmassa oli vielä Impression West Lake Niminen Show. Shown oli ohjannut joku todella tunnettu ohjaaja, ja se oli oikeastaan eräänlainen teatteriesitys. Todella upean tästä esityksestä teki se, että se näyteltiin kokonaan länsijärven veden päällä! Järvi oli laidoilta valaistu sadoilla erivärisillä valoilla ja esiityjät kävelivät, juoksivat, tanssivat ja tappelivat vedenpäällä!
Keskityin aika paljon kuvaamaan esitystä, mutta sen verran pääsin kuitenkin jyvälle, että jonkinlainen rakkaustarinahan tässä taustalla oli. :D
Kyllä ne vaan Kiinalaiset todellakin osaa tämän valaistuspuolen!
Todella uskomaton ja ennennäkemätön esitys. Veti kyllä sanattomaksi, miten joku voi keksiä noin upean shown! Tuskin tulen ikinä näkemään vastaavaa, ja olen todella onnellinen, että sen näin ja todella hieno päätös Hangzhoulle ja oikeastaan koko reisulle!
Reissusta oli enää jäljellä yksi ainoa vapaailta Shanghaissa. :'( Tässä vaiheessa fiilis oli vain kasvanut, että en halua palata enää Suomeen, mä jään tänne!
Seuraavana päivänä lähdimme aikaisin kohti juna-asemaa joka veisi meidät takaisin Shanghaihin vielä yhdeksi päiväksi. Porukkaa ei vielä tässä vaiheessa hirveästi ollut odottamassa junaa, mutta yhtäkkiä todella iso aula pamahti täyteen Kiinalaisia!
Kyyti junassa oli todellakin täysin eriluokkaan, kuin mitä Suomessa oli tottunut VR:n meininkeihin. Juna eteni todella tasaisesti ja hieman eri vauhtia kuin Suomessa! Tässäkään kuvassa juna ei aja vielä läheskään täysikaasulla, mutta tässäkin vauhdissa meno oli vielä täysin tasaista ja mukavaa.
Noin 180km matka Shanghaihin kesti noin tunnin, koska juna joutui tietysti pysähtymään välillä asemille.
Shanghaissa majoituimme jo ennestään tuttuun The Bund Hotelliin. Iltapäivä ja ilta oli vapaa-aikaa joten käytin sen shoppailuun, sekä kävin tietysti myös hyvästelemässä rakkaan Bundin ja sen henkeäsalpaavat näkymät.
Lähtöaamu valkeni Shanghaissa todella(!!) sumeana. Kysessä oli tällä kertaa enimmäkseen oikeaa sumua, eikä pelkästään saastetta. Aikaisen aamupalan jälkeen hyvästelimme rakkaan hotellimme ja lähdimme ajamaan minibussilla kohti Shanghain lentokenttää. Sumu oli niin sankkaa, että moottoritiellä ei meinannut autoa erottaa 5 metrin päästä.
Lentokentälle saavuttiin kuitenkin hengissä. Hyvästelimme loistavan oppaamme Richardin ja uskomattoman taitavan kuskimme ja lähdimme tekemään lähtöselvitystä. Lähtöselvityksessä virkailija mainitsi, että lento voi olla hieman myöhässä joten seuratkaa tauluja. Tässä vaiheessa olimme vielä ihan sujut sen kanssa.
Kävelimme varmaan valehtelematta kilometrin omalle portillemme, jossa huomasimme kauhuksemme taululla tekstin; Lentomme oli 5 tuntia tällä hetkellä myöhässä, joka tarkoittaisi sitä, että en kerkeäisi millään jatkolennolleni Helsingistä Ouluun. Joltain odottavalta Suomalaiselta kuulimme, että meidän lentokoneemme oli joutunut laskeutumaan Koreaan, koska sumu oli niin sankka, että laskeutuminen Kiinaan ei onnistu. Tässä vaiheessa oli aika sekavat fiilikset, kun ei oikein tiennyt että mitä tulee tapahtumaan ja miten pääsee kotia Helsingistä!
Saimme sen verran korvausta myöhästymisestä, että saimme kupongit ravintolaan jonka arvo oli 100RMB eli noin 12€. Kävimme siis porukalla syömässä konetta odotellessa, joka lopulta laskeutui sumun hälvettyä kentälle.
Koneeseen pääsimme noin 6 tuntia myöhässä, mutta vieläkään asiat eivät menneet putkeen. Koneessa oli jotain teknistä ongelmaa joka piti selvittää ennen lähtöä. Istuimme siis koneessa kentällä vielä ainakin 2 tuntia ennen 10 tunnin lentoa takaisin Helsinkiin, huhhuh! Porukka koneessa oli suhteellisen ärtynyttä. :)
Lopulta saavuimme kuitenkin Helsinkiin yli 8 tuntia myöhässä aikataulusta noin klo 23:00 illalla. Jatkolentoni olisi ollut Norwegianilla, joten Finnair ei suostunut korvaamaan mitään menetetystä lennostani. Lähdin siis juosten Finnairin tiskille tiedustelemaan vielä samalle illalle lentoa Ouluun. Lento vielä olikin noin reilun tunnin päästä, joten kyselin sille hintaa. Yli 400€ sanoi virkailija jolloin aloin vaipua jo epätoivoon asiassa. Vähän aikaa hän kuitenkin näpytteli konetta, ja totesi että saikin minut buukattua nuorisohinnalla sisään, ja lippu olisi noin 130€.
Jes pääsen sittenkin vielä tälle illalle kotiin! Pari tuntia myöhemmin saavuin takaisin kylmään ja pimeään Ouluun, jossa meinasin jo lentokentän ovella kääntyä 360 astetta ja lähteä takaisin Kiinaan. En halua jäädä tänne! Pikkuveljeni heitti minut asunnolleni pitkän reissun jälkeen.
Fiilikset oli taas massa!
Reissu oli nyt sitten ohi, ja paluu takasin arkeen alkaisi.
Näin päättyi sitten upea Kiinan reissu. Sain matkavakuutuksesta todella helposti rahat takaisin tuosta ostamastani Helsinki-Oulu lipusta, joten sekään ei nyt niin haitannut.
Aion tehdä vielä yhden postauksen tästä aiheesta, jossa kerron vielä lopullisen mielipiteeni maasta ja muut yleisen fiilikset. :)
-Joonas-
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Kiina - Hangzhou, vihertävä järvikaupunki
Tunnisteet:
China,
Hangzhou,
Helsinki,
Helsinki-Vantaa,
Kiina,
Matkustaminen,
Oulu,
Shanghai,
Suzhou,
Travelling,
West Lake,
Wuzhen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti