Ajoneuvoasentajan ammatti ei sinänsä ole mikään meikäläisen unelma-ammatti. Hain sinne vain, koska se oli ainoa ammatti joka kiinosti edes hieman. Koko nuoruus on kuitenkin tullut erinlaisten moottoriajoneuvojen kanssa näprättyä, ja autot ja moottoripyörät ovat kiinnostaneet aina. Ajoneuvoasentajan työt vaan ovat sitä perus duunarinkauraa, eli kaheksasta neljään. Nostan kyllä hattua ihmisille, jotka ovat jaksaanet tehdä sitä eläkeikään saakka.
Heinakuussa alkaa asepalvelus Sodankylän jääkäriprikaatissa, jonne olen kyllä lähdössä ainakin tällä hetkellä ihan positiivisin mielin, saa kuntoa vähän kohotettua ja pari ylimääräistä kiloa pois mahdollisesti, kelpaa. Kesäkuuksi olen yrittänyt etsiä töitä, mutta huonosti on kyllä töitä tarjolla, varsinkin kun työkokemusta on todella vähän, ja vain kuukauden pystyisin olemaan töissä. Taitaa käydä niin, että sitä hengaillaan rahattomana kesäkuu, kuten yleensä joka kesä on käynyt. Sinänsä ihan ok homma, mutta olisi kiva hengailla kavereidenkin kanssa, ja käydä välillä juhlimassakin, mutta rahattomana se on hieman vaikeaa.
Armeijan jälkeen sitten alkaa se paljon puhuttu elämä, ja sekös hieman pelottaa, koska mitään hajua tulevaisuudesta ei ole. Kaikki tiet olisivat auki, ja ainoa rajoittava tekijä on jälleen kerran se kuuluisa raha, massi, kyhny, paalu jne. Miksi kaikkeen tarvitsee olla hemmetisti sitä perkeleen rahaa?
Oravanpyörään joutuminen masentaa jo tässä vaiheessa ihan tarpeeksi, ja mieli vetää ulkomaille! Välillä tuntuu, että tekisi mieli vain jättää Suomi kokonaan, ja aloittaa uusi elämä jossakin kaukanakaukana. Jossai missä olisi mielenkiintoinen kulttuuri, ja tietenkin lämpimämpää kuin suomessa, varsikin talven voisi meikäläisen mielestä poistaa kokonaan vuodenajoista. Täällä suomessa minulla ei oikeastaan ole kuin perhe, ja muutamia hyviä kavereita joita varmasti tulisi ikävä, mutta luultavasti siitäkin pääsisi jossain vaiheessa ohi. Kaikkeen tottuu, niinkun ne sanoo.
Haluaisin nähdä maailmaa mahdollisimman paljon vielä, kun olen nuori. Reppureissailu kiinnostaisi hemmetisti, ja tästäkin on kiittäminen moneen kertaan luupatut Madventuresin tuotantokaudet, jotka ovat osoittaneet, että oravanpyörästä pääsee myös karkuun, jos vain todella haluaa.
Itseä henkilökohtaisesti on aina kiinnostanut Japani. Sen kulttuuri, luonto ja varsinkin Tokion massiivinen teknologian määrä, ja yleisesti sen päräyttävä meininki. Harmi vain, että Japaniin on todella vaikea päästä asumaan virallisesti ja saamaan työpaikkaa, koska Japanilaiset ottavat ennemmin Japanilaisia töihin, kun mitä esimerkiksi Suomalaisen vaikkapa ajoneuvoasentajaksi. Pitäisi olla todella kouluttautunut, ja jollain tavalla erikoinen, että pääsisit Japaniin helposti töihin. Japanilaiset ovat myös todella ahkeraa porukkaa, ja todella kovia tekemään töitä jokataas on täysin päivänvastoin kuin itse olen. Myös palkkataso Japanissa on todella huono verrattuna vaikkapa Suomeen. Mutta silti se vaan jaksaa kiinnostaa maana ihan pirusti, ja jossain vaiheessa asialle on pakko tehdä jotakin.
Olen suunnitellut, että jos saisin intin jälkeen jostakin vaikka vuodeksi tai kahdeksi töitä, niin keräisin itselleni matkakassaa. Kun tarpeeksi rahaa olisi koossa, niin lähtisin katselemaan maailmaa.
Tuleeko suunnitelmastani mitään, vai jäänkö loukkoon oravanpyörään? Uskaltaisinko lähteä suureen mailmaan yksinäni ilman ketään tuttua turvanani?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti